Yhteistyökumppanit:

Kaskipartion tukiyhdistys ry

Kaskipartiolle on perustettu oma kannatusyhdistys, Kaskipartion tukiyhdistys ry.

Puheenjohtajaksi valittiin Arttu Hult ja sihteeriksi Kaisa Venäläinen.

Hallitukseen kuuluu puheenjohtajan lisäksi viisi henkilöä kuluvalla toimikaudella. Perustavassa kokouksessa 7.11.10 oli läsnä 13 henkilöä edustaen sekä nykyisiä että entisiä kaskipartiolaisia ja olipa mukana pari vanhempien edustajaakin.

Vuosimaksuksi määriteltiin 10 euroa, jolla katetaan yhdistyksen perustoiminta, varsinainen varainhankinta jää tapauskohtaisesti päätettäväksi.

Yhdistys toivoo jäsenmääränsä kasvavan mm. entisistä kaskipartiolaisista sekä nykyisten lasten vanhemmista ja muista partioaktiiveista alueella. Lippukunnalla ei ole erikseen vanhempainyhdistystä eikä varsinaista kiltatoimintaa, joten tämän yhdistyksen toivotaan myös paikkaavan tällaista aukkoa lippukunnan toiminnassa. Tukiyhdistyksen ensimmäinen tehtävä on auttaa lippukuntaa löytämään uudet toimitilat viimeistään ensi syksyksi. Muita toimintamuotoja ovat esim. muonitusapu retkillä & leireillä, avustaminen partiotaitokilpailuissa sekä muut projektiluontoiset tukitoimet.

Perustavassa kokouksessa pidettiin myös ideointipalaveri uusien toimitilojen löytämiseksi, joten tukiyhdistys pääsi tositoimiin välittömästi.

Lisätietoja yhdistyksen toiminnasta ja jäseneksi liittyminen: Yhteydenotot kautta

Tervetuloa mukaan tukiyhdistyksen toimintaan!